Käyttöehdot

Tekijänoikeudet

Lokal1-sivujen sisältö on suojattu tekijänoikeuslailla.

Kuva-arkiston materiaalia ja painokelpoisia logoja saa käyttää journalistisiin ja koulutuksellisiin tarkoituksiin sillä edellytyksellä, että tiedon lähde mainitaan niitä käytettäessä.

Muilta sivustoilta on lupa luoda linkkejä Lokal1-sivustolle. Tuolloin edellytetään kuitenkin hyvän tavan noudattamista. Linkitetyn Lokal1-palvelusivun pitää näkyä selaimessa kokonaisuudessaan ja samanlaisena kuin Lokal1-palvelussa. Vastaamme mielellämme linkitystä koskeviin kysymyksiin.

Sivuja saa katsella, selata ja tulostaa käyttäjän omaan, henkilökohtaiseen käyttöön sekä lähettää sähköpostitse tai jakaa muilla tavoin valituille vastaanottajille.

Brändit

Lokal1-brändit ovat suojattuja tavaramerkkejä/toiminimiä.

Vastuuvapaus

Lokal1 pyrkii kaikin tavoin varmistautumaan siitä, että se jakaa vain luotettavaa ja oikeaa tietoa, mutta se ei anna takuuta sivuilla esitettävien tai sitä kautta saavutettavien tietojen oikeellisuudesta tai luotettavuudesta. Yhtiö pyrkii kaikin käytettävissä olevin keinoin keskeytyksettömään toimintaan, mutta ei voi vastata sivujen saavutettavuudesta. Yhtiö pidättää myös oikeuden tehdä sivustolle jatkuvasti muutoksia.

Sivuilla on linkkejä kolmansien osapuolien omistamille tai ylläpitämille sivuille. Näille siirryttäessä palvelu avaa ulkopuolisen palveluntarjoajan sivuston uuteen selainikkunaan. Tällaisille sivuille siirtyessään käyttäjän on tutustuttava niiden mahdollisiin käyttöehtoihin ja hyväksyttävä ne ennen käytön aloittamista. Lokal1-portaalilla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa sellaisten sivustojen sisältöön, joihin sen sivuilta on linkkiyhteys ja jotka on tehty tai julkaistu jonkun muun kuin Lokal1:n toimesta, eikä yhtiö vastaa näiden sivujen sisällöstä. Tavoitteena on kuitenkin linkittää vain luotettaville sivuille.

Lokal1 ei vastaa sivuston ja siellä olevien tietojen käytön välittömästi tai välillisesti aiheuttamista vahingoista.

 

Yksityisyydensuoja lokal1 portaalissa

Tietosuojakuvaus

Lokal1 arvostaa yksityisyyttäsi, ja pyrimme tarjoamaan sinulle turvallisen ja varman käyttökokemuksen. Samanaikaisesti haluamme ymmärtää tarpeitasi ja mielenkiinnon kohteitasi sekä yrityksiäsi luoda sinua kiinnostavaa sisältöä. Keräämällä dataa useasta eri lähteestä ja hyödyntämällä sitä innovatiivisesti voimme tuottaa lisäarvoa niin palveluidemme käyttäjille kuin mainostaja-asiakkaillemme.

Tässä tietosuojakuvauksessa kerromme tarkemmin, miten Lokal1 kerää ja käyttää henkilötietoja.

Pyydämme tutustumaan tähän tietosuojakuvaukseen. Tämän tietosuojakuvauksen tarkoituksena on täyttää EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja muun soveltuvan tietosuojalainsäädännön vaatimukset sekä Förlags Ab Lindan Kustannus Oy:n (0133794–0) tietosuojainformaatio.

Noudatamme alan itsesääntelyperiaatteita. Förlags Ab Lindan Kustannus Oy osallistuu IAB Europen läpinäkyvyyttä ja suostumusta koskeviin itsesääntelyperiaatteisiin (Transparency & Consent Framework) ja noudattaa sen määritelmiä ja sääntöjä. Förlags Ab Lindan Kustannus Oy käyttää suostumuksenhallintamekanismia (Consent Management Platform, CMP), jonka tunnistenumero on 84.

Huomioithan, että palvelumme voivat sisältää linkkejä ulkopuolisiin sivustoihin. Hakukoneet indeksoivat verkkosivumme, jolloin sivujemme sisältö (mukaan lukien niissä mahdollisesti julkaistut henkilötiedot) saattaa tulla näkyviin hakutuloksissa. Emme voi kontrolloida näitä sivustoja, eikä tämä tietosuojakuvaus koske näitä ulkopuolisia sivustoja. Suosittelemme käyttämään harkintaa internetiä selailtaessa sekä tutustumaan jokaisen sivuston yksityisyydensuojakäytäntöihin erikseen.

Henkilökohtaiset tiedot

Asiakkaan rekisteröinnin yhteydessä antamia henkilökohtaisia tietoja ei anneta ulkopuolisille tahoille. Tiedot näkyvät kuitenkin oman toiminnan kautta myytäessä, ostaessa, tarjouksia annettaessa ja tarjouksia pyydettäessä sekä huutokaupassa.

Henkilökohtaiset tiedot poistuvat automaattisesti, jos niitä ei käytetä 6 kuukauteen.

Kiinteistövälityslain perusteella kaikki kauppaan vaikuttavat tiedot on arkistoitava 5 vuoden ajan. Nämä Lokal1-välittäjien arkistotiedot säilytetään mahdollisimman turvallisesti sähköisessä muodossa ja poistetaan kokonaisuudessaan 5 vuoden jälkeen.

Lokal1-ylläpitäjällä on täysi oikeus poistaa sivustoille kuulumattomia kuvia ja tekstejä sekä estää tietyn henkilön kirjautuminen sivustolle.

Lokal1-portaali ja Förlags Ab Lindan Kustannus Oy käytävät rekisterissä olevia tietoja viestintään asiakkaiden kanssa.

Päivitetty 29.6.2021